Katsaus digimarkkinointiin COVID-19 poikkeustilan aikana

Elämme poikkeuksellista aikaa, jota harva osasi etukäteen ennustaa. Ihmisten liikkumista on rajoitettu eri tavoin ympäri maailmaa, yritykset adaptoituvat etätyöhön ja muovaavat toimintatapojaan, kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut, maailmantalous on laskussa ja koulut ovat suljettuna.  

Mobiilidatan käyttö on kasvanut ihmisten ollessa enemmän kotonaan, negatiivisia tulosvaroituksia on sadellut pandemian alkamisen jälkeen, talousennusteet ovat synkkiä ja monet työntekijä ovat lomautettuina työpaikoiltaan toistaiseksi.  

Tilanne vaikuttaa monella saralla huolestuttavalta sekä yrityksien että kuluttajien saappaista katsottuna. Kannattaa kuitenkin muistaa, että poikkeustilanne avaa myös mahdollisuuksia muuttua ja yrityksille kehittää liiketoimintaansa. Googlen vastikään tekemästä ilmoituksessa todetaan, että ostokäyttäytymisen muuttumisen myötä Googlen haut ovat myös muuttuneet COVID-19 pandemian aikana.   

Miten tämä kaikki sitten liittyy markkinointiin, kun yrityksillä on kassavirrat normaalia tiukemmilla asiakkaiden liikkumisrajoituksien ja varovaisuuden myötä? Tässä artikkelissa käymme läpi mm. mitä mahdollisuuksia nämä muutokset luovat digitaalisessa markkinoinnissa, ja mitä muita asioita markkinoinnissa tulee ottaa huomioon poikkeustilan aikana.

Hakujen kehitys pandemian aikana?

Kuten aikaisemmin mainittiin, ostokäyttäytyminen on muuttunut maailmantilanteen myötä. Yksi hyvä tapa tarkkailla tätä muutosta on hakea Google Trendsistä hakutermien kehitystä ennen ja jälkeen pandemian alkamisen ja verrata niitä keskenään. Google on listannut suosituimpia hakutermejään jokaiselle maalle päiväkohtaisesti ja tehnyt myös uuden osion, joka keskittyy eniten haettuihin hakutermeihin koronaviruksen ympäriltä. Nämä hakutrendit antavat kuvaajan hakujen volyymin kehityksestä asteikolla 0-100, joka jakautuu vielä erillisellä kartalla kuntakohtaisiin hakuvolyymeihin kartalla. 

Trendejä tarkastelemalla voidaan huomata, että hakuvolyymeissä on paljon enemmän vaihtelua kuin aikaisemmin. Tämä avaa lisää mahdollisuuksia toteuttaa hakukoneoptimointia entistä tehokkaammin ja testata erilaisia tekniikoita optimointia varten, koska heilahtelu ja hakuaikomuksien muutokset aiheuttavat muutoksia sijoituksissa. 

Ostokäytöksen muutoksen myötä ihmisten aikomukset eri hakutermien takana myös muuttuvat, mikä voi vaikuttaa kyseisen hakutermin hakutulosten sijoitukseen suuresti. Google on paljastanut top 5 asiaa, miten kuluttajien hakukonekäyttäytyminen on muuttunut pandemian aikana. Kuluttajat ovat keskittyneet entistä enemmän keräämään kriittistä tietoa, löytämään uusia verkostoja, sopeutumaan muutoksiin rutiineissaan, ylistämään arjen sankareita (mm. sairaanhoitajat ja lääkärit) ja pitämään huolta muista ja itsestään. 

Samaisessa artikkelissa mainitaan, että hakukäyttäytymisen myötä tietyt hakuaiheet ovat kasvussa. Hakuaiheita kriittisen informaation saralta ovat mm. jälleenmyynti (retail), erityyppisten ruokien pakastaminen, kotiinkuljetus, lyhytaikaiset työntekijät ja asuntolainan korkojen peruuttaminen. Aidosti arvoa tuovan sisällön luonti näiden aiheiden ympäriltä on yksi useista tavoista, joilla markkinoijat ja brändit pystyvät auttamaan kuluttajia juuri nyt. Jos päätät kirjoittaa näiden aiheiden ympäriltä sisältöä muista kuitenkin nämä asiat: tiedosta uusi pandemian aiheuttama todellisuus, anna ihmisille tarkkaa ja luotettavaa tietoa (osoita olevasi täällä avun antamisen takia), ole joustava ja pidä tietosi ja sosiaalisen median kanavasi ajan tasalla. 

Miten COVID-19 vaikuttaa sosiaalisen median mainontaan?

Kriisin myötä moni meistä on varmasti huomannut, että aktiivisten mainostajien määrä on hiipunut. Esimerkiksi Facebook- ja Instagram-mainonta toimii huutokauppaperiaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että mainonta on nyt paljon halvempaa kuin ennen poikkeustilan alkua. Entrepreneur-lehti kirjoittartikkelin reilu kuukausi siitä, miksi sosiaalisessa mediassa kannattaisi mainostaa juuri nyt. 

Smartly painottaa myös omassa kirjoituksessaan, että nyt yritysten pitää lähestyä markkinointia empaattisen ja huomaavaisen linssin läpi huomioidessaan kuluttajien haluja ja odotuksia tässä poikkeustilassa. Smartly teki myös oman kyselynsä kuluttajille, joka käsitteli sosiaalisen median mainontaa tässä poikkeustilassa. Heidän kyselynsä mukaan 37% kuluttajista oli vastikään ostanut näkemänsä maksullisen mainonnan myötä tuotteen verkosta. Vaikka Smartlyn kyselyn otannan kokoa ei ole ilmoitettu, tämän ja Entrepreneur-artikkelin myötä tehdä johtopäätös, että ihmiset konvertoituvat myös näin poikkeuksellisina aikoina. 

Sosiaalisen median mainonnan toteutus poikkeustilan aikana

Social distancingin myötä mainonta on halventunut, kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttunut ja myynti on siirtynyt digiin pääsääntöisesti (verkkokaupan osuus on kasvanut globaalisti). Lisäksi sosiaalisen median käyttö on ihmisten ollessa kotona kasvanut hurjasti. Nyt on siis hyvä hetki mainostaa sosiaalisessa mediassa ja tavoittaa erityisesti kuluttajia. Miten sitä kannattaisi sitten toteuttaa? 

Paras vinkki, minkä olen aikoinaan saanut tähän asiaan liittyen, on: ”Älä paina sitä mainosta julkaisua -nappulaa, koskaan!”, koska Suosittelen kaikkia, jotka haluavat mainostaa Facebookissa tai Instagramissa, luomaan tilin Facebookin Business Manageriin, josta voit hallita molempien kanavien mainontaa. Tämä mainontatyökalun käyttö on täysin ilmaista ja voit jopa hallinnoida useamman yrityksesi mainontaa samasta paikasta käsin. Voit myös liittää kyseisen palvelun kautta verkkosivuillesi Facebook-pikselin, joka pystyy seuraamaan mm. yksittäisten nappuloiden, kuten yhteydenottolomakkeen lähetyksiä, joka antaa tarkempaa kuvaa konversioista kuin Google Analytics. Tässä vielä suomenkieliset ohjeet Facebook-pikselin luomiseen ja asentamiseen. 

Jos tarvitset apua tai haluat sparrata ideoitasi mainonnan käynnistämisessä tai Pikselin asennuksessa, niin laita viestiä/soittele minulle.

Mainontaa toteutettaessa on hyvä muistaa, että yrityksillä ei välttämättä ole rahaa investoida juuri nyt eivätkä näiden yritysten edustajat ensimmäisenä mieti uusia ostoja vaan enemmänkin liiketoiminnan jatkuvuutta kriisin yli. Tästä syystä kannattaa miettiä, mihin mainonnassa keskittyy seuraavina kuukausina. Esimerkiksi voisi olla fiksumpaa välttää myyviä mainoksia ja keskittyä enemmän tarjoamaan apua ja arvoa potentiaalisille asiakkaille – he kyllä muistavat, keneltä saivat tiedon, joka auttoi heitä hädän hetkellä. Esimerkiksi ilmaisen ja asiakasryhmääsi hyödyttävän materiaalin antaminen voi toimia hyvänä vaihtoehtona tässä tilanteessa. 

Vinkki: Muista pitää mainostekstisi/copysi harkittuna ja kontekstiin sopivanaettä se ei aiheuta kohderyhmässäsi vääränlaisia reaktioita. 

Pyydä ilmainen arvio verkkosivujesi nykytilasta

Lähetämme sinulle analyysin sähköpostiin.

Yhteenveto

Näinä poikkeuksellisina aikoina on tärkeää muistaa, että kukaan ei tiedä varmaksi, mitä seuraavan kuuden kuukauden aikana tulee oikeasta tapahtumaan. 

Tässä vielä muutama vinkki digimarkkinoinnin saralta:

  • Älä lopeta markkinointia ja myyntiä poikkeustilasta huolimatta
  • Siirrä painoarvoa digiin verkkokaupan, display- ja somemainonnan avulla 
  • Muista olla erityisten tarkka viestinnän ja copyjen kanssa, jotta äänensävysi ei aiheuta ei-toivottuja reaktioita 
  • Käytä Facebookin Business Manageria mainonnassa
  • Keskity avun antamiseen ja arvon luontiin

Kiitos, kun luit kirjoitukseni ja tsemppiä näiden poikkeuksellisten aikojen keskelle! 

Rasmus Ranta kuva mustavalkoinen

Kysy minulta lisää!

Rasmus Ranta
Yrittäjä, CTO
rasmus.ranta@folcan.fi
+358 40 844 3327

Lue lisää digimarkkinoinnista Folcanin blogista

Sosiaalisen median trendit 2020

Sosiaalisten medioiden alustat kehittyvät, algoritmit muuttuvat, käyttäjien sisältöjen kulutus nopeutuu, minkä takia mukana pysyminen voi olla ajoittain haasteellista. Tässä blogikirjoituksessa käymme läpi suosituimpien kanavien sosiaalisen median trendit 2020,

Lue lisää »